Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoitamista omaisen tai muun läheisen henkilön avulla.
Alle 65-vuotiaan omaishoidoin tuki järjestetään vammaisten asiakasohjausyksikön toimesta.
Tuen myöntämisperusteet
Voit saada kaupungilta korvausta omaishoitajan työstä, jos läheisesi tarvitsee apua esimerkiksi ruokailussa, peseytymisessä, pukeutumisessa ja liikkumisessa. Kaupunki ei kuitenkaan maksa omaishoidon tukea kaikesta avusta. Jos läheisesi tarvitsee apua vain ruuanlaitossa, siivouksessa ja asioinnissa kodin ulkopuolella, sinulle ei makseta omaishoidon tukea.
Kun teemme päätöksen omaishoidon tuesta, otamme huomioon perheen normaalin vastuun. Perheessä on tavallista auttaa muita perheenjäseniä.
Lapset ja alle 21-vuotiaat nuoret
Jos lapsi on vaikeasti vammainen tai sairas, hän voi tarvita paljon enemmän hoitoa ja huolenpitoa kuin saman ikäinen terve lapsi.
Päätöksenteossa otamme huomioon, kuinka paljon saman ikäinen terve lapsi tai nuori tarvitsee hoivaa, huolenpitoa, ohjausta ja valvontaa. Arvioimme myös, kuinka hyvin lapsi tai nuori liikkuu, keskustelee ja kuinka paljon hänelle pitää tehdä hoitotoimenpiteitä.
Omaishoidon tuen hakeminen: alle 65-vuotiaat sekä alle 21-vuotiaat nuoret ja lapset:
Omaishoidon tukea haetaan vammaisten asiakasohjausyksiköstä. Hakemuksen tueksi tarvitset lääkärinlausuntoja ja muita lausuntoja, jotka liittyvät hoidettavan tukeen ja hoitoon.
Alue
HämeenlinnaPalvelukielet
Suomi
Kohderyhmät
Palveluluokat
Andra än boende- och hemservice för personer med funktionsnedsättning
Vammaisten muut kuin asumis- ja kotipalvelut
Vastuuorganisaatio
Hämeenlinnan kaupunki
Toteuttaja
Hämeenlinnan kaupunki

