Valoilmiö on osallistava kaupunkifestivaali, joka keskittyy valotaiteeseen. Festivaali järjestetään Hämeenlinnassa Lapsen oikeuksien viikolla. Sen tekemiseen osallistuvat hämeenlinnalaiset lapset ja nuoret yhdessä ammattitaiteilijoiden ja taidekasvattajien kanssa. Kolmipäiväinen festivaali on suunnattu kaikille kaupunkilaisille.
Kolmipäiväinen festivaali tuo valoa synkkään marraskuuhun. Kävijöille festivaali on maksuton. Suurin osa festivaalin teoksista on ulkotiloissa, mutta tapahtuman aikana hyödynnetään myös kulttuurilaitosten tiloja ja kaupungin tyhjiksi jääneitä kiinteistöjä. Festivaalilla on valoteosten lisäksi avoimia valotaiteen työpajoja sekä yhteisöllisiä ja osallistavia teoksia.
Festivaalia järjestää Kulttuurikeskus Arx. Mukaan festivaalin tekemiseen kutsutaan varhaiskasvatus- ja koululaisryhmiä, kulttuurikeskuksen kävijöitä sekä taiteen perusopetuksen ja Harrastamisen Suomen mallin -ryhmissä harrastavia lapsia ja nuoria.
Valoilmiö tukee lasten, nuorten ja kaupunkilaisten hyvinvointia edistämällä kulttuuripalveluiden saavutettavuutta ja kaupunkilaisten osallisuutta.
Toimi näin
Valoilmiöstä tiedotetaan Kulttuurikeskus Arxin verkkosivuilla ja festivaalin omilla somekanavilla.
Kenelle ja millä ehdoin
Valoilmiö on kävijöille maksuton tapahtuma. Teokset on sijoitettu kävelyreitin varteen. Osa sijaitsee sisätiloissa.
Verkkosivut
Alue
Ypäjä Hausjärvi Humppila Janakkala Loppi Hattula Riihimäki Jokioinen Hämeenlinna Forssa TammelaPalvelukielet
Suomi
Kohderyhmät
Palveluluokat
Vastuuorganisaatio
Hämeenlinnan kaupunki
Toteuttaja
Hämeenlinnan kaupunki

