Varautumiskoulutus
Varautumiskoulutus on Pelastusopiston lakisääteinen tehtävä. Sen tavoitteena on kouluttaa julkishallinnon toimijoita häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin niin, että niiden tehtävien häiriötön hoitaminen varmistetaan myös näissä tilanteissa.
Varautumiskoulutus pitää sisällään väestönsuojelun henkilöstön koulutusta sekä varautumista edistävää koulutusta, ja sitä annetaan muun muassa kunnille ja kuntayhtymille, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille, aluehallintovirastoille, pelastuslaitoksille ja puolustusvoimille. Esimerkiksi kunnan valmiussuunnittelun peruskurssi ja alueelliset valmiusharjoitukset kuuluvat varautumiskoulutuksen tarjontaan. Järjestämme räätälöityä koulutusta tarpeisiin pohjautuen.
Kansainvälinen pelastustoiminta
Kansainvälinen pelastustoiminta tarkoittaa avunantoa tilanteessa, jossa luonnon tai ihmisen aiheuttaman katastrofin kohdannut valtio ei kykene hoitamaan tilannetta omin resurssein ja pyytää kansainvälistä apua.
Pelastusopisto vastaa kansainvälisen pelastustoiminnan muodostelmien ja asiantuntijoiden koulutuksesta, rekrytoinnista, varustamisesta ja tehtäville lähettämisestä. Pelastusopisto järjestää kansainvälisen pelastustoiminnan koulutuksia kotimaassa ja lähettää pelastustoimen ja muiden alojen asiantuntijoita kansainvälisiin koulutuksiin.
Verkkoasiointi
Verkkosivut
Alue
Valtakunnallinen
Palvelukielet
Ruotsi
Englanti
Suomi
Kohderyhmät
Palveluluokat
Brand- och räddningsverksamhet
Vastuuorganisaatio
Pelastusopisto
Toteuttaja
Pelastusopisto

