Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Ympäristöterveysyksikkö toteuttaa ala- ja yläkouluissa sekä lukioissa oppilaille suunnattua sisäilmakyselyä, jonka avulla voidaan selvittää oppilaiden kokemaa koulun sisäympäristön laatua ja heidän kokemaansa oireilua.
Kyselyä voidaan käyttää yhtenä työvälineenä koulun sisäilmatilanteen kartoittamisessa ja seurannassa. Sen lisäksi tarvitaan kuitenkin lähes aina myös muita selvityksiä, kuten rakennusteknisiä tutkimuksia. Kysely on hyvä tehdä samanaikaisesti kaikissa tietyn alueen tai kunnan kouluissa. Kyselyn tilaamista onkin hyvä pohtia moniammatillisesti kunnan eri toimijoiden kanssa esimerkiksi sisäilmaryhmässä.
Kyselyn tarkastelujakso on alakouluissa 2 kyselyä edeltävää viikkoa ja yläkouluissa 4 kyselyä edeltävää viikkoa, joten kyselyä ei tule toteuttaa heti loman jälkeen. Tämä on hyvä huomioida kyselyn aloituspäivämäärää ja vastausaikaa määriteltäessä. Tilauksen tekemisen ja kyselyn aloituspäivämäärän väliin on hyvä jättää aikaa vähintään kolme viikkoa tilauksen käsittelyä varten.
Kyselyn käytännön toteutuksesta vastaavat osallistuvien koulujen rehtorit. Kyselyn materiaali (ohjeistus sekä tiedotteet koululle, oppilaille ja huoltajille) ja vastauslinkit lähetetään heille noin viikkoa ennen kyselyn avautumista. Kyselyn valmistuttua tulokset ovat tilaajan tarkasteltavissa kyselyportaalin kautta.
Alakouluissa kysely on suunnattu 3–6-luokkalaisille ja yläkouluissa sekä lukioissa kaikille oppilaille. Kysely tehdään sähköisesti oppitunnin aikana ja siihen vastataan nimettömänä. Kyselyyn osallistuminen on aina vapaaehtoista.
Tilaaja määrittää itse missä kouluissa tai rakennuksissa kysely halutaan toteuttaa. Kysely suositellaan tehtäväksi koulurakennuskohtaisesti, koska monet koulut toimivat useissa eri rakennuksissa, mutta kysely voidaan tehdä myös koulukohtaisesti.
THL suosittelee, että kysely tehdään samalla suurempaan määrään kouluja, esimerkiksi kaikkiin tietyn kunnan tai alueen kouluihin.
Toimi näin
Lue lisää oppilaiden sisäilmakyselystä THL:n verkkosivuilta.
Kenelle ja millä ehdoin
Kysely on suunnattu kuntien ja kaupunkien käyttöön.
Verkkosivut
Alue
Valtakunnallinen
Palvelukielet
Ruotsi
Suomi
Englanti
Kohderyhmät
Palveluluokat
Environmental oversight and hygiene
laboratorio ja muut tutkimuspalvelut
laboratorium och övriga undersökningstjänster
laboratory and other examination services
Ympäristövalvonta ja -terveydenhuolto
Vastuuorganisaatio
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Toteuttaja
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

