Sähköiset palvelut pitävät sisällään Risen nettisivujen alla olevat rikosseuraamusasiakkaille suunnatut nettisivut, joita kutsutaan Portiksi. Portin välilehtien kautta voi selata linkkejä Rikosseuraamuslaitoksen tärkeimpien yhteistyökumppanien ja viranomaisten nettisivuille. Välilehdet on nimetty Rikosseuraamuslaitoksen palvelukartan mukaisiin teemoihin. Tietoa löytyy päihdekuntoutuksesta, psykologisesta ja terapeuttisesta kuntoutuksesta. Lisäksi löytyy tietoa arjen taidoista, sosiaalisesta kuntoutuksesta, opiskelu- ja työelämän palveluista. Näiden lisäksi löytyy tietoa lapsi- ja perhetyöstä, terveydenhoidosta ja mielenterveyteen liittyvistä palveluista sekä viranomaisasioinnista ja esimerkiksi kuntien ja kaupunkien palveluista liittyen asumiseen ja toimeentuloon.
Toimi näin
Asiakkaan tulee mennä Portin nettisivulle ja sen jälkeen hän voi itsenäisesti tai työntekijän avustuksella selata itselleen sopivia palveluja. Linkkejä klikkaamalla pääsee suoraan palveluntarjoajan nettisivulle.
Kenelle ja millä ehdoin
Portti on tehty rikosseuraamusasiakkaille eli vangeille ja yhdyskuntaseuraamusasiakkaille. Portista voivat hyötyä mahdollisesti myös muut rikos- ja päihdetaustaiset tai yhteiskunnasta syrjäytyneet asiakkaat.
Alue
Valtakunnallinen
Palvelukielet
Englanti
Suomi
Ruotsi
Kohderyhmät
Palveluluokat
Hälso- och sjukvård samt främjande av hälsa och välfärd
medical care and promotion of health and well-being
sairaanhoito sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
Toisen asteen ammatillinen koulutus
Vocational upper secondary education and training
Yrkesutbildning på andra stadiet
Vastuuorganisaatio
Rikosseuraamuslaitos
Toteuttaja
Rikosseuraamuslaitos

