Räätälöimme palvelun aina tarpeidenne mukaan. Luomme kanssanne palvelu- ja hoitosuunnitelma, jossa sovimme tarkemmin, mitä kaikkea palvelukokonaisuuteen kuuluu. Palvelu- ja hoitosuunnitelmaa tarkastellaan ja päivitetään tarvittaessa.
Omaishoitajan lomitusta voidaan toteuttaa viikoittaisista muutaman tunnin mittaisista käynneistä aina ympärivuorokautiseen 24/7-palveluun saakka.
Omaishoitajan lomitus voi sisältää esimerkiksi:
* Seuranpito kotona tai kodin ulkopuolella
* Ulkoilussa auttaminen
* Ravitsemuksesta huolehtiminen
* Pukeutumisessa, peseytymisessä ja syömisessä auttaminen
* Lääkemuistutukset
Palveluun on mahdollista sisällyttää myös muunlaista apua, jolloin pariskunnalle vapautuu arkeen enemmän yhteistä aikaa. Tällaisia palveluja voivat olla esimerkiksi:
* Asiointiapu esimerkiksi kaupassa tai apteekissa
* Ruoanlaitto, siivoaminen sekä muut kotitaloustyöt sisällä ja ulkona
* Yleinen vanhusten kotipalvelu ja arjessa auttaminen esimerkiksi teknisten laitteiden käyttämisessä
Omaishoidon lomituksesta vastaa teille henkilökohtaisesti nimetty omahoitaja tai tiimi. Kun hoitaja tulee tutuksi, omaishoidon lomitukset muuttuvat miellyttäväksi osaksi arkea.
Toimi näin
Soita asiakaspalveluumme tai jätä yhteydenottopyyntö verkkosivujemme kautta sopiaksesi tutustumiskäynnin. Tutustumiskäynnillä kartoitamme palvelutarpeesi ja sovimme käytännön asioista kanssasi palvelun aloittamiseksi.
Kenelle ja millä ehdoin
Omaishoidon lomitus on tarkoitettu niin virallisille, kuin epävirallisillekin omaishoitajille, jotka kaipaavat hengähdystaukoa omaishoitajuuteen tai hoitajaa omaishoidettavalle henkilökohtaisten menojen, kuten harrastusten tai arjen toimintojen, kuten kaupassa käyntien ajaksi.
Alue
Valtakunnallinen paitsi Ahvenanmaa
Palvelukielet
Ruotsi
Englanti
Suomi
Kohderyhmät
Palveluluokat
Auxiliary and support services complementing social services
Henkilökohtaisen avustajan palvelut
Socialtjänsternas sido- och stödtjänster
Sosiaalipalveluita täydentävät oheis- ja tukipalvelut
Sosiaalipalvelujen oheis- ja tukipalvelut
Tilläggs- och stödtjänster som kompletterar socialservicen
Vastuuorganisaatio
Suomen Seniorihoiva Oy
Toteuttaja
Suomen Seniorihoiva Oy

