Häx on nuorille suunnattu palvelu, joka tarjoaa katukulttuurin sisältöjä. Häxillä ei ole vakinaista toimipaikkaa, vaan se toimii eri puolilla Hämeenlinnaa väliaikaisissa tiloissa tai muissa kulttuurilaitosten tiloissa, kuten kirjastoissa. Häx pyrkii tarjoamaan nuorille mahdollisuuden kokeilla eri katukulttuurin muotoja kuten graffitia ja konemusiikkia. Lisäksi Häx järjestää tapahtumia, kuten konsertteja ja maalaustapahtumia.
Häxin suurin vuosittainen sisältö on Räikee katutaidefestivaali. Räikee on yli kuukauden mittainen festivaali, joka keskittyy graffitiin. Festivaalin aikana maalataan mm. purkukohteita. Maalaamassa on katutaiteen ammattilaisia ja paikallisia nuoria. Festivaalin aikana järjestetään maalaustyöpajoja myös koululuokille ja perheille.
Häx on osa Kulttuurikeskus Arxin toimintaa. Häx tuottaa hyvinvointipalveluita ja osallisuutta nuorille matalalla kynnyksellä. Palvelut ovat maksuttomia.
Toimi näin
Häxin toiminta on epäsäännöllistä. Häxin palveluista saa tietoa verkkosivuilta ja somekanavien kautta.
Häx löytyy instagramista @haxhml ja Räikee festivaali @raikeefest.
Kenelle ja millä ehdoin
Häxin toimintaan pääsee mukaan matalalla kynnyksellä. Nuorilla ei tarvitse olla aiempaa taide- ja kulttuuriharrastuneisuutta tai osaamista Häxin palveluihin osallistuessa. Palvelut ovat maksuttomia. Toiminta on ikärajatonta, mutta se on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille.
Häx tekee toimintaa myös kouluille Hämeenlinnan seudulla. Kouluille suunnatuista palveluista tiedotetaan suoraan alueen opettajille.
Verkkosivut
Alue
Valtakunnallinen
Palvelukielet
Englanti
Suomi
Kohderyhmät
Palveluluokat
Allmänbildande utbildning med fri inriktning
Fritt bildningsarbete och konstfostran
Nuorten harrastukset ja omaehtoinen toiminta
Ungas hobbyer och verksamhet på eget initiativ
Vapaa sivistystyö ja taidekasvatus
Yleissivistävä vapaatavoitteinen koulutus
Young people’s hobbies and independent activities
Vastuuorganisaatio
Hämeenlinnan kaupunki
Toteuttaja
Hämeenlinnan kaupunki

