SOS-Kehittäjänuoret on noin 12–20-vuotiasta nuorista koostuva lastensuojelua kehittävä ryhmä, jonka toimintaa hallinnoi ja ohjaa SOS-Lapsikylä. Toimintaa on alueellisesti sekä valtakunnallisesti ja nuoret asuvat eri puolilla Suomea. Ryhmään kuuluu tällä hetkellä noin 60 nuorta. Ryhmät kokoontuvat aikuisten ohjaajien johdolla paikallisesti. Osana ryhmää pääset toiveidesi mukaan esim. suunnittelemaan toimintaa, kouluttamaan opiskelijoita sekä vaikuttamaan lastensuojeluun esim. tapaamalla päättäjiä ja kirjoittamalla esimerkiksi blogikirjoituksia tai julkaisemalla someen. Kaikki toiminta on vapaaehtoista. Saat osallistua niin paljon tai vähän kuin haluat ja toivomme, että koulunkäynti on aina etusijalla SOS-Kehittäjänuorten toimintaan nähden. Perehdytämme sinut toimintaan ja kokeneemmat nuoret sekä ammattilaiset ohjaajat ja vertaisohjaajat toimivat tukenasi.
Toimi näin
Ota yhteyttä ohjaajaan esim. WhatsApp-viestillä, tekstiviestillä, sähköpostilla tai soittamalla ja tule mukaan toimintaan!
Kenelle ja millä ehdoin
Olethan 12–20-vuotias nuori, jolla on kokemusta lastensuojelusta (avohuollosta, sijaishuollosta tai jälkihuollosta) tai olet sijaissisarus sijoitetuille lapsille ja sinulla on ajatuksia lastensuojelun kehittämiseen. Toivomme, että sinulla ei juuri nyt ole akuuttia kriisiä elämässäsi ja olet kykenevä osallistumaan kehittämistoimintaan yhdessä muiden kanssa ryhmässä. Ennen ryhmään pääsyä käyt keskustelun SOS-Kehittäjänuorten vertaisohjaajan ja aikuisen ryhmänohjaajan kanssa, jossa jutellaan ja kerrotaan sinulle, mitä ryhmässä tehdään ja miten.
Alue
Valtakunnallinen
Palvelukielet
Suomi
Kohderyhmät
Palveluluokat
frivillig- och erfarenhetsverksamhet inom det sociala området
Nuorten yhteiskunnallista osallisuutta tukevat palvelut
Services supporting young people’s societal inclusion
Sosiaalipalvelujen vertais- ja vapaaehtoistoiminta
Stöd av likställda och frivilligverksamhet inom socialtjänsterna
Tjänster som stöder ungas delaktighet i samhället
vapaaehtois- ja kokemustoiminta
voluntary and experience activities in the social sector
Vastuuorganisaatio
SOS-Lapsikylä
Toteuttaja
SOS-Lapsikylä

