Energiaintensiivisen teollisuuden sähköistämistuella korvataan tietyille teollisuuden toimialoille päästökaupan aiheuttama lisäkustannus sähkön hinnassa. Sähköistämistukeen oikeutettuja toimialoja on muun muassa metsä-, metalli-, kemian ja tekstiiliteollisuudessa. Tuen tavoite on ohjata toiminnanharjoittajia kehittämään teollista tuotantoaan hiilineutraalimmaksi.
Tuki on määräaikainen. Sitä maksetaan vuosina 2022–2026 vuosien 2021–2025 tietojen perusteella.
Myönnettävän sähköistämistuen määrä perustuu päästöoikeuden hintaan sekä tuenhakijan sähkönkulutukseen, jota arvioidaan joko tuotteen tuotannon tai tuotannon sähkönkulutuksen perusteella. Tuen vuosittainen budjettikatto on 150 miljoonaa euroa.
Toimi näin
1. Toimita Energiavirastolle osoitteeseen sahkoistamistuki@energiavirasto.fi toiminnanharjoittajan nimi ja Y-tunnus, niiden laitosten nimet, joille tukea haetaan sekä yhteyshenkilöiden sähköpostiosoitteet. Energiavirastolta tulee ilmoitus, kun toiminnanharjoittaja on luotu TESSA-järjestelmään eli sähköistämistuen asiointijärjestelmään.
2. Valtuuta yksi tai useampi henkilö yhtiön TESSA-käyttäjäksi Suomi.fi-valtuutuksen avulla. Valtuus löytyy kategoriasta Energiahuolto ja sen nimi on teollisuuden sähköistämistuen hakeminen. Jos Suomi.fi-valtuutus ei jostain syystä onnistu, ota yhteys osoitteeseen sahkoistamistuki@energiavirasto.fi.
3. Tee tukihakemus TESSA-järjestelmässä. Liitä hakemukseen laitoksen kaaviokuva.
Tarkemmat ohjeet löytyvät Ohjeesta tuenhakijalle.
Kenelle ja millä ehdoin
Tukeen ovat oikeutettuja seuraavat toimialat tai alatoimialat:
1411 Nahkavaatteiden valmistus
1711 Massan valmistus
1712 Paperin, kartongin ja pahvin valmistus
1920 Jalostettujen öljytuotteiden valmistus
2013 Muiden epäorgaanisten peruskemikaalien valmistus
2410 Raudan, teräksen ja rautaseosten valmistus
2442 Alumiinin valmistus
2443 Lyijyn, sinkin ja tinan tuotanto
2444 Kuparin tuotanto
2445 Muiden värimetallien tuotanto
2451 Raudan valu
20111150 Vety
20111290 Epäorgaaniset epämetallien happiyhdisteet
20164015 Polyetyleeniglykolit ja muut polyeetterialkoholit alkumuodossa
23141210 Lasikuitumatot
23141230 Lasikuituohutlevyt
TESSA-järjestelmän käyttö edellyttää, että
* toiminnanharjoittaja toimittaa Energiavirastolle sähköpostitse toiminnanharjoittajan nimen, Y-tunnuksen, niiden laitosten nimet joille tukea haetaan sekä yhteyshenkilöiden sähköpostiosoitteet.
* toiminnanharjoittaja valtuuttaa henkilöt asioimaan järjestelmässä Suomi.fi-valtuudella.
Alue
Valtakunnallinen
Palvelukielet
Ruotsi
Suomi
Kohderyhmät
Företag på den inhemska marknaden
Kotimarkkinoilla toimivat yritykset
Palveluluokat
Branschspecifika tillstånd och skyldigheter
Toimialakohtaiset luvat ja velvoitteet
Vastuuorganisaatio
Energiavirasto
Toteuttaja
Energiavirasto

