Nopeuskilpailuja henkilöautoille ja moottoripyörille saa järjestää vain suljetulla tiellä. Tien sulkemiseen tarvitaan lupa, jonka myöntää asemakaavan ulkopuoliselle liikenneväylälle se poliisilaitos, jonka toimialueella ajoreitti tai sen pääosa sijaitsee.
Poliisilla on lisäksi oikeus tien tilapäiseen sulkemiseen esimerkiksi urheilukilpailujen, kansanjuhlien, näyttelyiden, puolustusvoimien harjoitusten, paraatien tai näytösten vuoksi.
Toimi näin
Hakijan kannattaa olla hyvissä ajoin ennen tien sulkemista vaativan tilaisuuden järjestämistä yhteydessä järjestämispaikan poliisilaitokseen.
Lisätietoja tien sulkuluvan hakemiseen on poliisin verkkosivuilla.
Kenelle ja millä ehdoin
Lupaa tien sulkemiseen on haettava hyvissä ajoin ennen tien sulkemista vaativan tilaisuuden järjestämistä.
Tien sulkuluvan myöntäminen vaatii saattaa vaatia lausuntojen hakemista muilta viranomaisilta.
Lupaviranomaisen on lisäksi ennen luvan myöntämistä kuultava asianomaista tienpitäjää.
Alue
Valtakunnallinen
Palvelukielet
Suomi
Ruotsi
Kohderyhmät
Företag på den inhemska marknaden
Kotimarkkinoilla toimivat yritykset
Palveluluokat
Branschspecifika tillstånd och skyldigheter
Toimialakohtaiset luvat ja velvoitteet
Vastuuorganisaatio
Poliisi
Toteuttaja
Poliisi

