Ilmoitus tapahtuman järjestämisestä luonnonsuojelualueella yleensä riittää, eikä varsinaista luvanhakua tarvita.
Ilmoitettavia tapahtumia tai ilmoitettavaa leiriytymistä ovat esimerkiksi suunnistus- ja ulkoilutapahtumat, yleisöretket ja leirikoulut sekä ryhmien leiriytymiset tai pitkäkestoinen leiriytyminen samalla alueella.
Metsähallituksen karttapalveluista voi tarkastaa, onko tapahtumakohde valtion luonnonsuojelualueella.
Ilmoittamalla tapahtumista etukäteen vältetään päällekkäisyyksiä ja alueiden ruuhkaantumista. Tapahtumailmoitus on syytä tehdä myös silloin, jos on epäselvyyttä siitä, soveltuuko tapahtuma luonteensa puolesta luonnonsuojelualueelle ja sen rauhoitusmääräyksiin. Ilmoitus ei oikeuta poikkeamaan alueen rauhoitusmääräyksistä eikä rakennelmien rakentamiseen tai maastoliikenteeseen.
Toimi näin
Ilmoita tapahtumasta verkkolomakkeella. Jos tapahtuma kuitenkin tarvitsee ilmoituksen lisäksi luvan, Metsähallituksesta otetaan sinuun yhteyttä.
Alue
Valtakunnallinen paitsi Ahvenanmaa
Palvelukielet
Suomi
Ruotsi
Kohderyhmät
Palveluluokat
Vastuuorganisaatio
Metsähallitus
Toteuttaja
Metsähallitus

